maanantai 23. lokakuuta 2017

Jutut toiseen osoitteeseen

Kirjoittamani jutut siirtyy osoitteeseen www.omanpolkunsatallaaja.wordpress.com Kiitoksia lukuhetkistä näillä sivuilla.

Kahvila Kariranta Vesijärven satamassa - historiaa ja tänään

Lahden satamassa sijaitseva Vesijärven rautatieasema otettiin virallisesti käyttöön 1.marraskuuta 1869 Pietarin radan Riihimäki-Lahti osuuden valmistuttua. Koko matkalta Riihimäeltä Pietariin rata oli valmis syyskuussa 1870. Samaan aikaan rakennettiin Vesijärven ja Päijänteen yhdistävää Vääksyn kanavaa, joka oli tarkoitus saada valmiiksi samaan aikaan, mutta sen rakentaminen viivästyi ja se saatiin käyttöön elokuussa 1871.

Väylä Keski-Suomen ja etelän satamien välille oli tärkeä. Tehtaat saivat raaka-aineensa ja rautateitä pitkin teollisuustuotteet voitiin kuljettaa satamiin ja kulutuskeskuksiin. Hyvät yhteydet houkuttelivat teollisuutta sijoittumaan Lahden kylän läheisyyteen Vesijärven rannalle. 1900-luvun alussa Vesijärven satama oli eräs Suomen vilkkaimmista sisävesisatamista.


Asemarakennus tehtiin Carl Albert Edelfeltin piirustusten pohjalta. Vesijärven aseman suunnitelmat muokkasi hänen pitkäaikainen oppilaansa Knut Nylander. Vesijärven sataman asemarakennuksen tarkkaa valmistumisajankohtaa ei tiedetä. Aseman itäpuolelle Kariniemen rinteeseen syntyi aseman ja sataman työntekijöiden yhdyskunta. Asemapäällikkö sai myös oman talonsa.

Sataman vanha sauna ja pesutupa
Vesijärven aseman tavaraliikenne kasvoi tasaisesti aina 1890-luvun puoliväliin saakka, jonka jälkeen se alkoi hiljalleen vähentyä, kun siirryttiin tehokkaampiin kuljetusvälineisiin, mutta Vesijärven asema oli vielä vuonna 1945 tavaraliikenteeltään merkittävästi suurempi kuin Lahden asema. Rautateiden henkilöliikenne satamaan päättyi vuonna 1965 ja viimeiset rahtikuljetukset satamaan tehtiin 1980-luvulla. Lahden satamarata purettiin väliltä Jalkarannantie-Vesijärven asema vuonna 1993.

Vuoden 1992 asemakaavassa vanha asemarakennus lähiympäristöineen merkittiin suojeltavaksi. Anja Vilén ja Sirkka Laaksonen kysyivät vuonna 1993 Valtionrautateiltä mahdollisuutta vuokrata asema kahvilakäyttöön. Vuokrasopimus syntyi lopulta ja maaliskuussa 1994 kahvila avattiin ”keskellä ei mitään”. Kahvilatoiminnan rinnalle asemarakennuksen päätyyn avattiin pikkupuoti.



Asemarakennuksen peruskorjaus ja osittainen entisöinti oli vaativa tehtävä. Rakennus kunnostettiin Museoviraston ohjeiden mukaisesti. Uusi laituri rakennittiin lehtikuusesta, joka rahdattiin tukkeina Siperiasta Suomeen sahattavaksi. Korjaustyöt tehtiin talvella 1997-1998. Uudistunut kahvila avattiin 29.3.1998.



Joulun aikaan 2016 kahvilaan oli tehty upea mäkihyppytorni piparkakusta.
Kahvila toimii ympäri vuoden Lahden satamassa ja on tunnelmallinen paikka levähtää kahvikupposen ääressä. Keskustasta on kävelymatka satamaan. Lähistöllä voi tutustua myös Lanu-puistoon, joka on Kariniemessä sijaitseva veistospuisto, jossa on 12 kuvanveistäjä Olavi Lanun suurta betonista valettua veistosta. Lahden satamasta on mahdollisuus nousta kävellen ylös mäelle. Kariniemenpuisto on suojeltu lehtometsä.


Lahden satama


Lähteet: Wikipedia, Lahen lehti / Resiina-lehti 2/2014