keskiviikko 2. elokuuta 2017

Hotell St. Petersbourg Tallinn - Tallinnan vanhin hotelli

Hotelli St. Petersbourgin paikalla Tallinnassa on ollut hotellitoimintaa jo vuodesta 1850, joten sitä voidaan pitää Tallinnan vanhimpana hotellina, - itse asiassa Viron vanhimpana yhtäjaksoisesti toimineena hotellina. Vanhassa kaupungissa osoitteessa Rataskaevu 7 sijaitseva rakennus on mainittu historiankirjoissa ensimmäisen kerran jo vuonna 1373. Rakennus on saanut kokea monenlaisia vaiheita, - hotelli toimi neuvostovallan aikana virkailijoiden ja valtionmiesten majoituspaikkana. Vieraina on ollut mm. Leonid Brezhnev. Hotelli tunnettiin aiemmin nimellä ’Hotelli Rataskaevu’, uuden nimen se sai vuonna 1999. Hotellin sisustus uusittiin vuosina 2013-2014 ja sen ilmeestä vastaa brittiläinen sisustussuunnitteluyhtiö Andrew Martin.


Hotelli ulkoapäin. Dunkri-katu kuvan oikealta puolelta vie suoraan Raatihuoneentorille.


Sisääntuloaula ja vastaanotto.
Hotellin sijainti on keskeinen, vain sadan metrin päässä Raatihuoneen torilta. Viiden tähden boutique-hotelli St. Petersbourg on yksi Tallinnan ylellisimmistä hotelleista. Hotellilla on 27 huonetta, joiden sisustus on saanut vaikutteita venäläisten kauppiaiden suosimasta tyylistä. Huoneet kuljettavat vieraan keskiaikaiseen tunnelmaan lisättynä nykyaikaisella mukavuudella.


Tämmöinen odottaa vastaantulijoita ulko-oven vieressä.
Kun saavuimme hotelliin, saimme erittäin ystävällisen vastaanoton kuohuvien tervetuliasmaljojen kera. Yllätyksemme myös varauksemme oli muutettu hieman suurempaan huoneeseen eli nyt saimme deluxe-huoneen sijasta tilavamman executive-huoneen. Huoneeseen kuului kaikki mukavuudet: muhkea parivuode, sohva, kaunis sohvapöytä ja sohvatuoli sekä kirjoituspöytä. Lisäksi sivutasoja oli riittävästi ja valaisimia useita. Huone oli hyvällä maulla sisustettu ja seinällä oli mustavalkoinen taidevalokuvataulu. Imastointi oli säädettävä, lisäksi löytyi housujen prässäyslaite, minibaari ja tietty riittävänkokoinen tallelokero, jonne mahtui hyvin mukana kantamamme kamerat. Kylpyhuoneessa oli kylpyamme ja huoneeseen kuului kylpytakit ja tohvelit. Myös sateenvarjoja oli saatavilla. Iltaisin tehtävään turndown-palveluun kuului pedin valmiiksilaiton lisäksi vesipullojen ja makeisten tuonti molemmille yöpöydille. Aamuisin ovenkahvassa riippui pieni uutislehtinen englanniksi.




Tuon pöydän mieheni olisi halunnut viedä kotiin.
Aamiainen tarjoiltiin hotellin Hermitage-ravintolassa. Aamiainen oli runsas. Lämpimistä vaihtoehdoista sai valita eritavoin valmistetut kananmunat, pekonia, makkaroita tai esim. paistetut letut hillojen kanssa. Haluamasi kahvi tai tee tuotiin pöytään. Muut ruoat sijaitsivat buffetpöydässä. Myös kuohuviiniä oli tarjolla. Tajusimme hyödyntää sen vaihtoehdon vasta seuraavana päivänä lettuannoksen kera.


Ravintola Hermitage
Hotellissa olisi ollut myös aamusauna, mutta jätimme sen tällä kertaa väliin. Ensimmäisenä päivänä testasimme kyllä hotellin hierontapalvelut ylimmän kerroksen saunaosastolla.


Esillä oli paljon taideteoksia.


Pallotuolit portaikon tasanteella.

Valokuvataidetta
Ainoa valittamisen aihe, johon olemme törmänneet Tallinnassa aiemminkin, oli kylpyhuoneen tunkkainen haju. En tiedä johtuuko tämä vanhan kaupungin viemäriverkosta, mutta ainakin alimpien kerrosten tiloissa tämä on korostunut. Lisäksi huoneessa olisi saanut olla vettä jo tultaessa, eikä vasta illalla tuotuna. Tavallista vettä ei löytynyt edes minibaarista. 

Muutoin voin suositella hotellia. Sisustus ja tunnelma tekivät vaikutuksen. Mustanpuhuva, tumma värimaailma ei kaikkia miellytä, mutta me pidimme siitä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti